Eiffel-torni

Pariisi

Luodessaan kuuluisan torninsa Gustave Eiffel todisti sekä insinööritaitoaan että vankan ymmärryksensä teollisen ajan nousevasta estetiikasta. Myös Otisin insinöörien piti olla kekseliäitä ja löytää uusia tapoja tornin hissijärjestelmien suunnitteluun - ei vain kerran, vaan kahdesti, vuosisadan välein. 

Ranskalaiset kääntyivät Otisin puoleen ensimmäisen kerran ennen tornin avautumista vuonna 1889. He tarvitsivat hissejä pohjois- ja eteläsivun käyriin pilareihin kuljettamaan vierailijat toiselle tasanteelle - ilman haittaa tornin tunnetulle siluetille. 

Hissien rakentaminen ensimmäiselle tasanteelle oli suhteellisen yksinkertaista: Tornin jalat olivat riittävän leveät ja suorat perinteiselle järjestelmälle. Hissien asentaminen toiselle tasanteelle poikkesi tästä jyrkän kaarevuuden vuoksi. Yksikään ranskalainen yritys ei halunnut ryhtyä vaativaan työhön. 

Otisin insinöörit suunnittelivat kaksi valtavaa hydraulista vaijerihissiä, jotka kulkivat rautatiekiskoilla. Suurista ja kauniista koneista tuli itsekin turistinähtävyyksiä. 

1980-luvulla ranskalaiset kääntyivät jälleen Otisin puoleen. Tällä kertaa tehtävänä oli tornin koko hissijärjestelmän uudelleensuunnittelu osana suuria korjaustöitä. 

Huipulle vievät hissit olivat suurin haaste. Otisin insinöörit käyttivät tietokonemallinnusta eri vaikeuksien analysoimiseen. Näihin kuuluivat tornin huojuminen ja jopa sata kilometriä tunnissa puhaltavat tuulet. 

Heidän ratkaisunsa oli radikaali uusi järjestelmä: kaksi Duolift™-hissiä, joissa on kaikkien aikojen pisin ulkoilmassa kulkema matka - 160 metriä. Kummassakin hississä on kaksi koria, jotka toimivat toistensa vastapainoina: kun toinen kori menee ylös, toinen tulee alas.

Sinkittyjen vaijerien ja korien jäänestolaitteiden ansiosta hissit voivat toimia ympäri vuoden vaikeissakin sääolosuhteissa.

Otis modernisoi Duolift-hissit vuonna 2001.